Suolahuone

Mikä on suolahuone?

Suolahoito eli haloterapia on vuosisatoja vanha luonnonmukainen hoitomuoto. Joissakin maissa suolahoito on tärkeä osa yhteiskunnan tukemaa terveydenhoitoa. Keskiajalla munkit hoitivat sairaita suolaluolissa, joissa potilaat hengittivät suolapölyä sisältävää ilmaa. Myöhemmin huomattiin, että suolakaivoksissa työskennelleet ihmiset olivat hengityselimistöltään terveitä eikä heillä esiintynyt keuhkosairauksia. Itä-Euroopan maissa suolahoitoa on käytetty jo useiden vuosikymmenten ajan. Suomessakin hoitomuoto on yleistynyt nopeasti. Monet puhetyöläiset hyötyvät hoidosta, ja käyvät säännöllisesti ääntään huoltamassa ja hengitysteitä kosteuttamassa. Vaikka ei olisi juuri mitään vaivoja, talven kuiva ja kylmä ilma, katupöly ja kevään siitepölyt rasittavat kaikkien hengitysteitä. Suolahuoneella on helppo hoitaa terveyttään, hetken rentoutumisen jälkeen voi päivän puuhia jatkaa tavalliseen tapaan.

Suolahuoneen toiminta ja vaikutukset

Suolahuoneen lattialla on kerros vuorisuolaa. Hoidon aikana ilmatilaan puhalletaan erittäin hienojakoista suolanpölyä. Suolageneraattorin ilmaan jauhamat negatiivisesti varautuneet suolaionit hakeutuvat tehokkaasti hengityselimistön limakalvoille. Suola sitoo kosteutta limakalvoille, ja samalla se toimii antiseptisesti vaikeuttaen haitallisten mikro-organismien toimintaa.

Kenelle suolahuonehoito sopii

Suolahoito tuo helpotusta sekä hengityselinten että ihon sairauksiin. Sitä suositellaan henkilöille, joilla on astma, krooninen keuhkoputkentulehdus, poskiontelotulehdus tai pitkittynyt nuha. Ihosairauksista tavallisimmat hoidettavat ovat akne, atooppinen ihottuma ja psoriasis. Suolahuoneessa voi myös huoltaa ennalta ehkäisevästi hengitysteitä ja ihoa. Suolahoidot sopivat sekä aikuisille että lapsille. Vakavien sairauksien yhteydessä hoidosta on aina neuvoteltava hoitavan lääkärin kanssa.

Kenelle suolahuonehoito sopii

Suolahoitoon hakeudutaan atooppisen ja talvikuivan ihon, psoriasiksen tai hengitystievaivojen takia. Tutkimuksissa on todettu, että erityisesti astmaatikot hyötyivät hoidosta lääkehoidon tukena.

Suolahuonehoitoa käytetään helpottamaan astman, flunssan ja poskiontelotulehduksen oireita. Helpotusta saavat myös allergiaoireista kärsivät ja homealtistuneet sekä atoopikot. Suolahuoneessa hoidetaan ihoa ja hengitysteitä, nestekierto vilkastuu mutta myös mieli tyyntyy. Suolapitoisessa ilmassa on tavallista huoneilmaa enemmän negatiivisia ioneja, joilla on rentouttava vaikutus. Suolahuoneeseen puhalletaan hoidon aikana hienojakoista lääkesuolaa, jossa on hyvää tekevät mineraalit tallella. Suola on niin hienoa, ettei sitä juuri näe. Suolahuoneessa ollessasi voit rupatella, lueskella, kuunnella musiikkia, neuloa tai vaikka tavata ystäviä. Pienille lapsille on varattu leluja viihdykkeeksi ja lattialla on tilaa leikkiä. Suolahuonehoitoon voidaan yhdistää muita hoitoja, esimerkiksi intialainen päähieronta tai jalkakylpy.

Hoidon aikana lihakset rentoutuvat ja silmät painuvat helposti kiinni. Kylmästä kärsivät kädet ja jalat lämpiävät ja poskille nousee punaa suolan vilkastuttaessa pintaverenkiertoa. Nesteet lähtevät liikkeelle, eli turvotukset saavat kyytiä. Hoidon jälkeen on jano, ja vessassa tulee käytyä useasti. Hoitoon tullessa kannattaa varata vesipullo mukaan.

Hoidon jälkeen sen tuntee iholla ja hiuksissa. Pienet suolakiteet kulkeutuvat keuhkorakkuloihin saakka ja iholle kevyen vaatetuksen läpi. Heti hoidon jälkeen ei kannata käydä suihkussa, vaan antaa suolan pehmittää ja korjata ihoa. Suolahuoneessa voi olla normaalissa vaatetuksessa. Suola lähtee vaatteista ravistelemalla, tai viimeistään pesussa pois. Tarvittaessa voit käytössä on kertakäyttöisiä takkeja, myssyjä ja jalkasuojia. Ihon hoidossa kannattaa jättää hoidettava alue jättää paljaaksi ja ottaa mukaan uima-asu tai lyhythihainen paita ja shortsit sekä iso pyyhe. Mikäli hoidat ihoa, voiteita eikä muita ehosteita kannata laittaa iholle ennen suolahoitoon saapumista. Hoito tehoaa paremmin puhtaalle iholle.

Suola on helppo tapa hoitaa terveyttä

Jo ensimmäinen kerta suolahoidossa käynnistää paranemisprosessin.

Suolahuoneessa ollessa saattavat yskänpuuskat yllättää ja nenä alkaa vuotaa, kun lima lähtee liikkeelle. Hoidon alussa oireet voivat hetkellisesti lisääntyä, kuten nenä olla tukkoinen tai limantulo voi olla runsasta. Aluksi suositellaankin käyntejä tiiviiseen tahtiin. Suurimman tehon saamiseksi suolahoitoa suositellaan vähintään 5 kerran sarjahoitona 1 krt/vko. Kroonisissa vaivoissa tarvitaan yleensä useampi, esimerkiksi 5-20 hoitokertaa ennen kuin sitkeä lima saadaan liikkeelle. Suolahoito nopeuttaa flunssasta toipumista, mutta hoidon jälkeisenä aamuna olo voi tuntua hetkellisesti kehnommalta. Suola kosteuttaa ihoa ja limakalvoja ja laskee myös turvotusta limakalvoilta. Hoidon jälkeen on kevyt ja helppo hengittää. Seuraavana yönä uni voikin olla hyvää ja syvää, kun ei heräile yskään eikä tukkoiseen nenään. Kerrotaan, että moni kroonisista poskiontelovaivoista kärsinyt on saanut kierteen poikki käytyään säännöllisesti suolahuoneella. Tulehduksen häätämiseksi määrätyt antibiootit kuivattavat limakalvoja. Näin ne ovat alttiimpia uusille viruksille ja bakteereille. Suolahoidossa hengitetty suola kosteuttaa limakalvoja ja parantaa näin ollen niiden kuntoa, eikä uusi tulehdus pääse yllättämään niin helposti. Tukkoisuuden myötä kadonnut hajuaisti saattaa palautua hoitojen myötä.

Suola on antibakteerinen aine ja se estää virusten ja bakteerien lisääntymisen limakalvoilla. Sen vuoksi suolahuoneella eivät flunssat leviä, vaikka kerrallaan hoidossa on useampi henkilö. Suolahuone myös tuuletetaan jokaisen hoitokerran jälkeen ja jalkojen alla oleva suola haravoidaan roskista ja vaihdetaan säännöllisesti.

Suolahuonehoito sopii kaiken ikäisille ja -kuntoisille. Vauvojen kanssa hoito aloitetaan lyhyemmällä ajalla. Lapset ovat herkempiä ja heillä vaikutukset voivat näkyä nopeasti. Esteet hoidolle ovat dialyysihoito, vaikea sydämen vajaatoiminta ja akuutti tila keuhkosyövässä.

Katrikan suolahuoneella on suomalainen Polar Health suolahuone. Huoneessa on 4 lepopaikkaa, joissa voi rentoutua. Hoitoon pääsee varaamalla ajan.

Yksi hoitokerta kestää yleensä 45 minuuttia. Huom. Varausvahvistus näyttää 15 min.

Suolahuoneen hinnasto

Koko huone omaan käyttöön 4 hlöä x2 (2 peräkkäistä hoitoa, esim. työ-/synttäriseurue) 160€.

Lahjakortti suolahoitoon on mainio lahjaidea. Voit myös ostaa arvolahjakortin, jonka lahjansaaja voi käyttää vapaavalintaisesti Katrikan hoitoihin, palveluihin tai tuotteisiin. Maksuvälineet: käteinen, kortti ja nettimaksu varauksen yhteydessä

Suolahuonehoitoon omassa rauhassa Voit varata suolahuoneen omaan käyttöön. Tule rentoutumaan yhdessä rakkaiden ihmisten kanssa, työporukalla tai kavereiden kera, vaikka illanvieton alkajaisiksi. Voit viettää vaikka polttariporukan kanssa rentouttavan hetken muun ohjelman lomassa. Suolahoito sopii myös työporukoiden tyhy-päiviin. Synttärisankarin voi yllättää tuomalla hänet suolahoitoon. Suolahuoneessa yhdistyy rentouttava hoito ja yhdessäolo. Jos haluatte tuoda omia eväitä ja juomia nautittavaksi, ilmoitathan etukäteen. Suolahuoneeseen mahtuu kerralla 4 henkilöä. Isommat ryhmät useammassa erässä. Suolahoito 4 hengen ryhmälle yht. 80€, lisähenkilöt 20€/ hlö. Varauksellesi ei oteta muita vieraita asiakkaita. Voit kirjoittaa lisätietoihin, jos teitä on tulossa useampi henkilö (sama seurue).

Ommaa-aikaa-yksityisaika 80€. Sisältää 45min. yksityisen suolahuonehoidon omalle porukalle. Arkisin, hoitolan aukioloaikoina. Muina aikoina voit varata ajan numerosta 050 3259380. Katso varauskalenterista vapaa aika, varaa kaikki neljä paikkaa ja kirjoita lisätietoihin ”yksityisaika”. Luksusaikaa- yksityisaika 170€. Sisältää 45min. yksityisen suolahuonehoidon omalle porukalle. Kokonaisaika oleskeluun suolahuoneella on 90min. Lisäksi käytettävissä on kuohuviinilasit, servetit ja pikkulautaset omia naposteltavia varten. Luksusaikaa-yksityisajan voit varata numerosta 0503259380.

HINNAT

SUOLAHOITO:

1X5X10X
Aikuiset20€90€160€
Koko huone80€280€480€
Lapsi 0-6v. +saattaja15€65€110€
Lapsi 7-18v.15€65€110€
sisarushinta 0-6v.5€20€35€

Lapsi 0-1v. maksutta Alle 1-vuotiaat oleskelevat suolahuoneessa korkeintaan 15-20 min.

Koko huone omaan käyttöön 4 hlöä x2 (2 peräkkäistä hoitoa, esim. työ-/synttäriseurue) 160€

Lahjakortti

Lahjakortti suolahoitoon on mainio lahjaidea. Voit myös ostaa arvolahjakortin, jonka lahjansaaja voi käyttää vapaavalintaisesti Katrikan hoitoihin, palveluihin tai tuotteisiin.

Maksuvälineet: käteinen, yleisimmät pankki- ja luottokortit ja nettimaksu varauksen yhteydessä

Suolahuonehoitoon omassa rauhassa

Voit varata suolahuoneen omaan käyttöön. Tule rentoutumaan yhdessä rakkaiden ihmisten kanssa, työporukalla tai kavereiden kera, vaikka illanvieton alkajaisiksi. Voit viettää vaikka polttariporukan kanssa rentouttavan hetken muun ohjelman lomassa. Suolahoito sopii myös työporukoiden tyhy-päiviin. Synttärisankarin voi yllättää tuomalla hänet suolahoitoon. Suolahuoneessa yhdistyy rentouttava hoito ja yhdessäolo. Jos haluatte tuoda omia eväitä ja juomia nautittavaksi, ilmoitathan etukäteen.  Suolahuoneeseen mahtuu kerralla 4 henkilöä.  Isommat ryhmät useammassa erässä. Suolahoito 4 hengen ryhmälle yht. 80€, lisähenkilöt 20€/ hlö.

Varauksellesi ei oteta muita vieraita asiakkaita. Voit kirjoittaa lisätietoihin, jos teitä on tulossa useampi henkilö (sama seurue).

Ommaa-aikaa-yksityisaika 80€. Sisältää 45min. yksityisen suolahuonehoidon omalle porukalle. Arkisin, hoitolan aukioloaikoina. Muina aikoina voit varata ajan numerosta 050 3259380. Katso varauskalenterista vapaa aika, varaa kaikki neljä paikkaa ja kirjoita lisätietoihin ”yksityisaika”.

Luksusaikaa- yksityisaika 170€. Sisältää 45min. yksityisen suolahuonehoidon omalle porukalle. Kokonaisaika oleskeluun suolahuoneella on 90min. Lisäksi käytettävissä on kuohuviinilasit, servetit ja pikkulautaset omia naposteltavia varten. Luksusaikaa-yksityisajan voit varata numerosta 0503259380.

Suolahoidosta on hyötyä, jos sinulla on;

  • astma
  • allergiat
  • akuutti hengitysteiden sairaus
  • atooppinen iho
  • homealtistunut
  • ihottumat
  • korvatulehdus
  • keuhkoputken tulehdus
  • heinänuha
  • nielutulehdus
  • toistuvat infektiot
  • pölyn aiheuttama tukkoisuus
  • poskiontelon tulehdus
  • kuiva iho
  • psoriasis
  • päänahan hilseily
Suolahuonehoito ei korvaa lääketieteellistä hoitoa, vaan toimii luonnollisena lisänä muun hoidon ohella.